Esittely

Olemme Tiina ja Jari Lemmetyinen ja asumme Oitissa, Hausjärvellä. Yhteinen koiraharrastuksemme alkoi vuonna 1989 hankkimallamme irlanninsusikoiranarttu Iralla. Myöhemmin meille tuli 4-vuotias huskynarttu 8-viikkoisen pentunsa kanssa. Siitä innostuksemme siperianhuskeihin alkoi. Meillä molemmilla oli (ja on edelleen) tarkka käsitys ja mielikuva siitä, miltä oikeantyyppisen, arktisen siperianhuskyn tulee näyttää, joten halusimme tietenkin sellaisen. Löysimmekin Nummi-Pusulasta Jaana Seppäsen Kuuhaukun kennelin, jossa kasvatustyötä on harjoitettu kolmisenkymmentä vuotta ja jossa oli juuri oikean tyyppisiä siperianhuskeja. Vuonna 1997 saimme kotiin ensimmäisen puhdasrotuisen siperianhuskyn: Kuuhaukun is he dangerous, eli kotoisammin Eddie, joka upealla olemuksellaan valloitti meidät täysin. Ja siitä se sitten lähti…

Kennelnimi Lumenlaulun meille myönnettiin vuonna 1999. Ensimmäinen pentue meille syntyi vuonna 2003. Alusta lähtien oli selvää, että kasvatamme kennelissämme old line siperianhuskeja ja päämääränä kasvatustyössämme on säilyttää rotumääritelmän mukainen, hyväluontoinen työskentelevä, arktinen siperianhusky. Linjamme perustuvat kotimaiseen ja vanhoihin amerikkalaisiin old line-koiriin.

Kasvatettaessa puhdasrotuisia siperianhuskeja (tai mitä muuta rotua tahansa) ei rotumääritelmästä voida mitään yksityiskohtaa nostaa toisia tärkeämmäksi, koska koira on kokonaisuus, joka koostuu useista eri ominaisuuksista. Siperianhuskyn nähdessään tulee siitä nähdä heti että kyseessä on siperianhusky, eikä jokin muu karvainen olio. Rotumääritelmä ei salli niin suurta liikkumavaraa, että rotutyyppi häviäisi. Olemme tarkkoja jalostustyössämme; emmekä sekoita näyttely-tai kilpa/kevyen linjan huskeja omiin linjoihimme.

Olemme tuoneet USA:sta, Troika’s Kennelistä kaksi old line siperianhuskyä:
vuonna 2003 nartun Troika’s Song of the Snow (Dallas), sekä vuonna 2004 uroksen Troika’s Tornado of Texas (Texas). Troika’s Kennelin kasvattaja Carol Dixon on kasvattanut old line siperianhuskeja vuodesta 1962 lähtien.

Yksi kasvateistamme, Lumenlaulun Galdriel, on viety ulkomaille ja asustelee tätä nykyä Ranskassa.

Tällä hetkellä tarhoissamme häntää heiluttaa kuusi old line siperianhuskyä, yksi keeshond ja yksi seropi.